Viisaan pessimistin parhaat aforismit

Olen aina pitänyt erilaisista aforismeista ja mietelauseista, joten päätin koota tähän muutamia parhaimpia (minulle sopivia) teidän muidenkin luettavaksi.

• Pessimisti ei pety koskaan.

Tämä osui naulan kantaan! Pessimismin ehdottomasti paras puoli.   =)

• Pessimisti on realisti, joka ei häpeä myöntää sitä.

Tunnustan! 

• Parasta pessimismissä on se, että on koko ajan joko oikeassa tai iloisen yllättynyt.

Ei ollenkaan huonoja vaihtoehtoja...

• Terveys on pohjimmiltaan hitain tapa tehdä kuolemaa.

"Onnekseni" voin todeta, ettei ole tuollaista terveyttä "vaivana", joten eiköhän täältä päästä pois ihan riittävän ajoissa...

• Kuolema kuittaa univelat!

Syytä olisikin. Tulee kyllä pitkä lista kuitattavaksi näillä unenlahjoilla...

• Kaikki helpot ongelmat on jo ratkaistu.

Jep! Jätitte minulle sitten ne kaikki vaikeat vaan. Kiitti!!!

• Jokainen esine pystyy liikkumaan juuri sen verran, että se on sinun tielläsi tai ettet löydä sitä.

Huomattu on juu. Aina on kaikki hukassa tai pahimmillaan ei edes muista mitä on etsimässä. Ja nuo samperin huonekalut, kynnykset ja ovenkarmit... Ne suorastaan hyppii tielleni aina mahdollisuuden tullen. Esim. viime viikolla yksi oviaukko kapeni juuri sillä hetkellä, kun olin menossa ovesta ulos ja polvilumpio kolahti iloisesti ovenkarmiin. Kiva pieni sievä (ja kipeä) mustelma siitä tuli muistoksi.

• Oma itse on ihmiselle vaivalloinen elämänkumppani, mutta on se silti helpompi kuin joku toinen.

Justiinsa näin. Olen itsekin itselleni jo riittävän hankala seuralainen ja sitten vielä ehdon tahdon ottaa kumppanin vierelleen. Masokismia?!

• Älä tee, mitä minä sanon, vaan mitä minä tarkoitan.

Parisuhteessa tämä neuvo tulee tarpeeseen, mutta tuo rivien välistä lukemisen taito on selvästikin aina silloin tällöin hieman hukassa itse kullakin...

• Luoja, anna minulle kärsivällisyyttä, JA HETI!

Sitä tarvitaankin sitten roimasti ja paljon muuallakin kuin vain kotona, kuten: töissä, liikenteessä, kaupassa, treeneissä...

• En ole psykiatri, olen muuten vain asiantuntija sekaisin olemisesta.

Varsinkin kun on valvonut monta yötä töissä, alkaa toiminta monesti olla hieman kyseenalaista. Yrittää kotiavaimilla työpaikan ovesta sisään. Kahvipannun kahveineen meinaa pistää jääkaappiin vaikka piti ottaa maito sieltä kaapista pois. Menee 2 kerrosta alaspäin työpaikalla vain huomatakseen ettei muista mitä lähti hakemaan/tekemään. Suihkussa ei muista pesikö varpaat jo, joten pestään nyt varmuudeksi vielä ne (toisen kerran!?)...

• Kun on korviaan myöden kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.

Tähän ei ole lisättävää. Erittäin järkevä ja looginen ohje vaikka sen tulkitsisi millä tavalla hyvänsä.

• Jos sinulla on hyvä olo, älä ole huolissasi, se menee kyllä ohitse.

Ja yleensä vielä paljon nopeammin kuin toivoa sopisi.

• Piristy, pahin on vasta edessä!

Jep, jep!   =)

• Hymyile! Huomisesta tulee vielä pahempi.

Huomattu on.   =/

• Ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet.

Itse olen yleensä ollut hyvin hillitty ja kertonut säästeliäästi poikkeavia mielipiteitäni, mutta viime aikoina olen hieman opetellut sanomaan mitä sylki suuhun tuo. (Jottei minua ihan maan rakoon poljettaisi...)

• Kukaan ei ole hyödytön, aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Mahtaisiko joku maksaa palkkaa moisesta?! Ottaisin tuon "haasteellisen" työn vastaan ilomielin ja tekisin varmasti parhaani.   ;)

• Muista että olet ainutlaatuinen. Aivan kuten me muutkin!

Ironia, sarkasmi yms. ovat elämän (ja huonon huumorin) suola!

• Miksi olla vaikea, kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton.

Ja se on vaivan arvoista aivan varmasti, kokeilkaa vaikka. On piristävää välillä saada joku punastumaan, hämmentymään, sanattomaksi tms.

• Ihmisen todellisen luonteen mitta on se, mitä hän tekisi, jos tietäisi ettei kukaan saa sitä koskaan selville.

Huh, huh! Onneksi ei ole mahdollista kokeilla moisia juttuja. Hirvittää jo ajatellakin mitä siitä saattaisi seurata...

• Se viimeksi nauraa joka hitaimmin ajattelee.

Ehkä tässä kohtaa ne hitaimmatkin sitten jo hihittelevät... Tai vasta huomenna...

Tässä tulikin sitten riittävästi viisauksia yhdelle kertaa.

P.S  Pääsiäinenkin meni töissä ollessa, joten nyt myöhäiset hyvän pääsiäisen toivottelut kaikille kuvan kera.

Tässä tipussa on sopivaa asennetta. Hiemanko on tuima katse... Yritän opetella samanlaisen ilmeen, koska sille olisi käyttöä aina silloin tällöin. Lähdempä tästä peilin eteen naamaani vääntelemään. Heippa taas tältä erää!

Visiitti suurkaupungin melskeessä

No nyt olen saanut "vyötettyä kupeeni" ja koottua hermoni niin, että vihdoin sain puhelimeni luovuttamaan valokuvansa tälle (vihoviimeiselle rakkineelle eli) tietokoneelle. Aiemminhan lupasin, että pari sanaa kerron ja muutaman kuvan näytän tammikuisesta reissusta tuolla lahden toisella rannalla, Ruotsissa, ja tarkemmin ottaen Tukholmassa. Lähes kielitaidoton ja julmetun väsynyt kaksikko (minä + mieheni) lähti siis reissuun 16.1-2014 tarkoituksenaan mennä laivalla "jorpakon" toiselle puolelle katsastamaan suuren kaupungin elämää tammikuun alennusmyyntien aikaan ja treffata samalla isäni vaimoineen, jotka siis asustavat pysyvästi "naapurissa", eivät tosin Tukholmassa. Samalla reissulla näimme myös sisarpuoleni, joka puolestaan pitää majapaikkaa tuossa jättiläismäisessä cityssä. Ja aloitetaampa sitten matka alusta...

Olin siis ollut töissä valvomassa 5 yötä ja lopetin tuon rupeaman lähtöpäivämme aamuun. Kerkesin nukkua 4 tuntia ja sitten (toooodella väsyneenä ja pihalla kaikesta kuin lumiukko) oli ryhdyttävä pakkaamaan. Suurin pakkaaminen kohdistui tilattuihin tuliaisiin eli: 

• Pullo "The 69 eyes"-punaviiniä toiselle sisarpuolelleni (jota en tällä reissulla päässyt tapaamaan). Kyseistä tuotetta ei kuulemma Ruotsin "alkosta" saa edes tilaamalla, joten päätimme viedä samalla 2 pulloa, toisen voi juoda ja toisen pistää hyllyn koristeeksi. (Kun kuulemma bändiä fanittaa...)
• Isäni sekä vaimonsa saivat kumpainenkin Reino-tossut, toinen harmaa-mustat ja toinen pinkit, ja laatikoihin lisäsimme vielä reino - ja aino - suklaalevyt.
• Laivalta kassiin päätyi vielä yksi likööripullo toiselle sisarpuolelleni ja muutama toppa puruja isälleni. (Jos luulette, että tupakointi on Suomessa kallista, niin voin vakuuttaa että Ruotsissa se on vieläkin tyyriimpää. Ehkä tosin hieman merkkikohtaisesti kylläkin...)

Matkamme alkoi siis Silja Tallinkin iltalaivalla ja tarkoitus oli käydä äkkiä Tax free - ostoksilla, sitten syömässä ja yksi rentouttava tuopillinen kurkusta alas ja ei kun nukkumaan. Kun lopulta pääsimme peittojen alle, oli nukkumiseen aikaa 3 tuntia ennen kuin kello taas soisi käskemään ylös ja aamiaiselle. No, haaveeksi jäi tuo nukkuminen. Vaikka oli DeLux - luokan hytti, niin sänky oli yksi kauheimpia, jossa kuunaan olemme nukkuneet! Ja ne tyynyt... Ei viitsi edes kertoa. Eli kun kello soi reilusti ennen kukon laulua, olimme enemmän kuin valmiita nousemaan ylös siitä sängyksi kutsutusta "kidutusvempeleestä" ja vielä väsyneempiä kuin aikoihin. Ei siinä muu auttanut kuin pukea ja läksiä aamiaiselle vaikka oli ihan vietävän paha olo silkasta väsymyksestä. Sitten vain kiireen vilkkaa ulos laivasta kaikkien nyssyköiden ja pussukoiden kanssa ja... Mitenkäs sinne hotellille sitten pääsisi?!?

Kello näyttää 6.15 aamulla, 2 "orpoa pirua" seisoo Tukholman satamassa, ei mainittavaa kielitaitoa, kruunuja on taskussa ja pää täynnä kauhukuvia/-juttuja ruotsalaisista takseista ja niiden huijarikuskeista. Iso info-taulu kyllä kertoo (mikäli ymmärtää ruotsia tai englantia riittävästi), mitä kaikkea tarvitsisi itse tietää ja mitä kysellä taksikuskilta ennen kuin kannattaa kyytiin mennä. MUTTA... Entä jos EI TIEDÄ miten pitkä matka määränpäähän on ja jos EI TIEDÄ mikä on käypä hinta siitä matkasta ja kun EI TIEDÄ mitkä taxifirmat ovat niitä "luotettavia" ja kun EI OSAA kysyä mitä tarvitsisi tai sitten EI YMMÄRRÄ mitä kysymykseen vastataan, niin mikä sitten neuvoksi?!

No silloin pitkän jahkailun jälkeen otetaan itseä niskasta kiinni ja mennään "sönköttämään" kuskille; "Hau mats is ty Sergel Plaza - hotel?" ja kuultuamme max hinnan, päätimme ottaa riskin ja hypätä kyytiin. Perille päästiin ja siitäkin vielä hyvä tuuri jatkui, koska sanomatta sanaakaan, onnistuimme saamaan varaamamme hotellihuoneen heti käyttöömme. (Kunhan ensin omatoimisesti selvitimme missä hissit ovat ja miten huoneen avainkorttia kuuluu käyttää päästäkseen hissiin jne.) Hiemanko olimme onnellisia päästessämme huoneeseen ja ainoat suunnitelmat siinä kohtaa olivat, että voisimme nukkua n. 2 tuntia ja sitten käydä hieman ulkosalla haistelemassa raitista ilmaa odotellessamme isäni bussin saapumista. Ja saahan sitä suunnitella, mutta toisin kävi... Ei juuri uni tullut. Vain pari kertaa meinasi torkahtaa ja sitten kävi huonesiivooja ovella ja ... Että sillälailla. Väsymys sen kuin jatkui vaan, mutta siitä huolimatta uudet haasteet kutsuivat ja niin lähdimme tutkimusmatkalle "lähiympäristöön". Päätimme suunnata ensin vieressä olevalle Sergelin torille ja siitä hortoilimme maan alla sijaitsevaan käytävään, jossa oli erilaisia puoteja toistensa perään. Kun olimme kävelleet muutaman sataa metriä ja kääntyilleet parin kulman taakse, alkoi hieman arveluttaa, että mahtaako reitti takaisin hotellille enää löytyä, jos emme kääntyisi juuri nyt takaisin päin. Olimme kuitenkin uteliaita seuraamaan käytävää loppuun asti ja näkemään mihin se meidät vie, joten jatkoimme vain matkaa rohkeasti. Lopulta päädyimme suuren ostoskeskuksen sisälle ja siellä tovin ihmeteltyämme päätimme lähteä takaisin hotellille tai ainakin yrittää löytää tie sinne... Pujahdimme jostakin ovesta ulos ja totesimme ettei meillä ole aavistustakaan missä olemme. Summanmutikassa lähdimme kiertämään korttelia ja kuin ihmeen kaupalla pääsimme näköetäisyydelle hotellistamme käveltyämme n. kilometrin. (Myöhemmin saimme huomata, että kyseisen ostoskeskuksen yksi monista sisäänkäynneistä sijaitsi hotelliamme vastapäätä.) Juuri kun pääsimme helpotuksesta huokaisten takaisin huoneeseemme, soitti isäni, että he ovat perillä kohta ja sitten saimmekin lähteä taas etsimään bussiasemaa. Tovi tuossa puuhassa vierähti ja muutama puhelu otettiin isälle, mutta viimein tiemme kohtasivat heidän hotellinsa edessä. Helpotuksen tunne oli käsin kosketeltava, kun vihdoinkin oli seurana ihmisiä jotka puhuvat paikallista kieltä.

Sitten lähdimme jatkamaan Tukholman tutkimista "neljään pekkaan". Lähinnä katselimme vain ympärillemme ja vaihdoimme kuulumisia, kunnes poikkesimme siihen kuuluisaan ja isoon tavarataloon eli Åhlenssille.

Tutkimme siellä vain yhden kerroksen, jossa olivat näytillä urheiluvaatteet (tosi yllättävää että minä eksyin juuri sille osastolle...) ja myös alusvaatteet löytyivät sieltä. Treeneihin ei uusia asusteita sieltä mukaan tarttunut, mutta siltä toiselta puolelta löysin muutaman "hepeneen" joita halusin sovittaa. Ainoa pieni ongelma oli siinä, että koot eivät kaikissa täsmänneet ja sovituskoppiin tarvittiin "numeroläpyskä" joka kertoi sovitettavien vaatteiden määrän, mutta kun se kielitaito puuttui minulta vieläkin... Onneksi oli isä mukana, joka tottuneesti (elettyään n. 25 vuotta kolmen naisen kanssa) otti myyjää hihasta kiinni ja keskusteli asiat selväksi. Sitten pääsin sovituskoppiin "äheltämään" pitkäksi aikaa ja isä odotteli kiltisti koppien ulkopuolella, jos neidolle tulisi jokin hätätilanne/tulkin tarve. Selvittyäni tuolta kopista pois, olin myös valmis poistumaan koko talosta. Shoppailukiintiö oli täynnä siltä päivältä.

Sitten kävimme haukkaamassa hampurilaisateriat "välipalaksi", jotta jaksaisimme odotella illan ruokailua. (Pöytävaraus oli tehty pihvi-/hampurilaisravintolaan, jossa nuorempi sisarpuoleni työskentelee.) Syötyämme lähdimme hotelleihimme hieman lepäämään ja valmistautumaan iltaan.

Illalla lähdimme sitten hyvissä ajoin etsimään tietämme navigaattorin turvin kohti tuota ruokapaikkaa. Matkalla ihastelin hienoja jouluvaloja katujen yllä. Kutakuinkin joka kadulla oli jonkinlaisia valoja ja kaikilla kaduilla ne näyttivät olevan erilaisia. Valokuvat eivät ikävä kyllä saa niitä näyttämään kovinkaan kummoisilta, mutta yritin kuitenkin ikuistaa edes pari noista katujen koristeista.

Sitten pääsimme viimein perille ruokapaikkamme nurkille, mutta kello oli vielä sen verran vähän, että menimme viereiseen kuppilaan lämmittelemään/odottelemaan kahvin ja tuopillisten ääreen. Viimein kello läheni ilta yhdeksää ja suuntasimme ravintolan ovelle. Ulkopuolen räikeät valot ottivat meidät vastaan paikassa nimeltä Friday´s.

Itse ravintolan sisällä oli hyvin hämärää ja ahtaasti kalustettua, mutta tunnelma oli ihan mukava. (Ja erittäin tiivis, sillä lisäksemme tuossa paikassa oli 296 muuta asiakasta + henkilökunta, kolmeen kerrokseen jaettuna.) Ruoka oli oikein hyvää ja täyttävää sekä kohtuullisesti hinnoiteltu. (Ja me saimme vielä hieman halvemmalla, koska sisarpuoleni liittyi seurueeseemme.) Käydessämme jossain välissä pihalla vilvoittelemassa, huomasin erään hymyilyttävän asian.

Kuvan tekstit ovat "hieman" epäselvät, joten voin ne suomentaa: Mainokset kielletty! On sentään fiksusti jätetty edes kyltti näkyviin.   =)

Ruokailtuamme ja juotuamme vielä kahvit päälle, olimme valmiit suuntaamaan kohti hotellia ja vihdoinkin (ehkä?!) höyhensaarille. Kävellessämme tuulisia katuja pitkin, teimme toki myös ikkunaostoksia. Erään liikkeen kohdalla jäin hieman jälkeen muista (vaihteeksi zoomaillessani kännykän kameralla) ja aiheutin hetkellisesti miehelleni ylimääräisiä tykytyksiä. Kyseessä oli nimittäin hääasuja myyvä liike. Väärinkäsitys korjaantui kuitenkin hyvin pian (en siis todellakaan haaveile meneväni naimisiin ikinä), kun muut näkivät mitä siellä puuhailin. Ikkunassa oli toki ihan nätti "kolttu", jos moisista tykkää...

Mutta minun huomioni kiinnitti se toinen asuste, jota en odottanut ikkunan valokeilassa näkeväni...

Oi voi... Eniten ehkä nauratti tuo "roiskeläppä" tuossa kriittisessä kohdassa. Täytyykö tuollaisia olla näkösällä kaikelle kansalle!?

Lopulta pääsimme sitten hotellille ja lämpimän suihkun jälkeen vihdoinkin sänkyyn. Yö tuli nukuttua joten kuten, mutta kuitenkin paremmin kuin laivalla, joten aamiainenkin maistui hyvin. Sitten lähdimme taas kuluttamaan kengänpohjia. Edellisen illan seurueeseemme liittyi vielä sisarpuoleni poikaystävä. (Jonka "koulutus" tosin on vielä pahasti kesken. Jätkä ei nimittäin puhu sanaakaan suomea. Kummallinen ruotsalainen...) Kävimme kaupassa jos toisessa ennen kuin päädyimme päivän ruokapaikkaan. Paikan nimeä en muista (en tainnut edes katsoa?!), mutta ideologia jäi mieleen: monta pikaruokapaikkaa ympyrän muotoisen tilan kehällä ja keskiosa täynnä pöytiä. Valittavana eri maiden ruokia eri tiskeillä. (Löytyi ainakin 10 eri tiskiä, esim. intialaista, kiinalaista, kebabbia, pitsaa...) Itse päädyimme kebab-jonoon ja annokset olivat niin suuret ettei millään jaksanut kaikkea syödä. Taas kerran hyvää ruokaa kohtuullisella hinnalla. 

Hyvin ravittuina lähdimme sitten isäni hotellia kohden ja siellä aulabaarissa joimme vielä kahvit kaikessa rauhassa, kunnes oli aika lähteä bussiasemalle. Siellä hyvästelimme sisarpuoleni (joka lähti kiireellä töihin) ja isäni vaimoineen, jotka lähtivät bussilla "köröttelemään" kohti kotiaan. Itse kävimme vielä hieman kävelemässä muutaman kaupan "läpi" ja suuntasimme sitten hotellille hakemaan kassimme säilytyksestä. Sen jälkeen oli taas vuorossa se pelottavin osuus eli avata suunsa puhuakseen kielillä (ruotsi + englanti sekaisin sulassa sovussa) joita ei osaa, mutta taxi oli saatava päästäksemme satamaan ja sitä myöden joskus kotiinkin. Tupakan mittaisen hetken teimme analyysiä jonossa olevista takseista ja niiden kuskien luotettavuudesta (ihan vaan ulkonäön perusteella tietenkin). Sitten kävin rohkeasti kyselemässä matkan hintaa satamaan ja vastaus oli hyvä, joten hyppäsimme kyytiin ja pääsimme onnellisesti perille terminaaliin. Sen jälkeen kaikki sujui juuri niin kuin olettaa saattoikin: odottelun jälkeen laivaan, karkki - ja tupakkaostoksille, kahvi + sämpylä, kävelyä edestakaisin käytävillä, suihkuun, sänkyyn jossa uni ei oikein tule, aamupalalle ja ulos laivasta + KOTIIN. Viimeinkin... Ja omaan sänkyyn nukkumaan parin tunnin unet, jotta jaksaisi odottaa iltaan, jolloin pääsee nukkumaan. 

Raskas reissu tuo toden totta oli, mutta mukava kuitenkin kaiken kaikkiaan. 

P.S  Tosin ensi kerralla valitsemme jonkun muun hotellin (tai ainakin toisen matkapaketin tarjoajan). Meillä nimittäin piti olla premium-luokan huone joka sijaitsee ylimmissä kerroksissa ja josta on hyvät näköalat. No, eipä ollut. Olimme 4. kerroksessa ja ikkunasta näkyi tämä:

Näkymä suoraan naapuritalossa asuvan perheen olohuoneeseen. Kiva kiitti!

"Raivo-pelaaja" keittää kahvin väärin

Sellainen "surkimus" minä olen, enkä sille mitään voi.
Aamiainenhan on kuulemma päivän tärkein ateria, mutta itse en juurikaan ole moisesta koskaan perustanut. Nykyään kuitenkin yritän vapaapäivinäni jotakin laittaa suuhun aamusella, siis kahvin lisäksi tietysti. Uusin helppo ja kohtalaisen hyvän makuinen aamupalani koostuu täysjyvämuroista. Useimmiten sotken niitä rasvattomaan (ei tosin sokerittomaan) jogurttiin tai "köyhempinä" aamuina lisukkeeksi käy myös maito (ja sekaan mahdollisesti vielä banaania pilkottuna).
Tänään kokeilin jotain muuta:

Todella herkullisen näköistä, eikö vaan? Murojen höysteenä käytin siis mustikkasoppaa, joten ulkonäöstä pisteitä tasan 0 eikä makukaan ansainnut kuin ehkä 3 pistettä. (Banaanijogurtin kanssa täydet 10 pistettä!) No, syöty on ainakin jotain, kun siihen niin kovasti kehoitetaan...
Ja sitten se tärkein aamulla eli kuppi kahvia! Luulin, että osaan sentään kaffetta keittää vaikka muuten tuo keittiö on "salaperäistä aluetta" minulle, mutta väärin luulin! Satuin nimittäin taannoin lukemaan jutun siitä, miten "suodatetaan hyvää kahvia". Tässä ohjeet referoituna:

• Keitin pitää olla puhdas. (Joka kerran jälkeen pitäisi puhdistaa se, jottei kahvista tuleva rasva pinttyisi keittimeen ja antaisi kahville kitkerää makua. Muista myös vesisäiliön pesu ja säännöllinen kalkin poisto.)
• Sitten tarvitaan tuoretta kahvia, raikasta vettä ja puhtaat välineet + lämpömittari?! (Täytynee siis lähteä ostamaan kahvipapuja ja itse jauhaa niistä suodatettavaa purua?! 30 vuotiaan kerrostalon putkista tuskin saa raikasta vettä, joten syytä kaivaa varpu esiin ja lähteä etsimään vettä luonnosta... Tai ilmeisesti riittäisi, jos veden annostelisi aina puhtaalla kannulla keittimeen, ei siis sillä kahvipannulla. Ja laitteesta tippuvan veden lämpötilan pitäisi tietysti olla oikea, kuten myös valmiin kahvin lämpötilan. Joopajoo...)
• Myös kahvin säilytys pitää suorittaa oikein eli: Mieluiten alkuperäisessä pakkauksessa, joka pidetään tiiviisti suljettuna/kuivassa/valolta suojassa. Viikon sisällä olisi syytä saada paketti käytettyä kun se on avattu tai sitten säilyttää sitä jääkaapissa tai pakastimessa.)

Ja mitenkä minä sitten suoritan nämä kaffen keittoon liittyvät jutut... No ensinnäkin, keitintä ei todellakaan putsata kuin n. kerran vuodessa. (Pannun ja sudatinosan saatan pestä jopa kahdesti...) Ja kahvikupissa pitää olla monen kupillisen aromit jo valmiina eli sitäkään ei ihan joka päivä vaihdeta. Keittäminen sujuu siten, että kraanasta otetaan kohtuu viileää vettä kaffepannuun ja lorautetaan siitä säiliöön. Suodatinpussi paikalleen ja purut sinne. Ne sentään vaihdan joka kerta  =)  Lämpötiloista viis veisaan, koska mittaria ei ole, joten kun mustahko liemi on viimeistä pisaraa myöden valunut pannuun, on aika lorauttaa se kuppiin ja tilkka maitoa päälle ja se on valmis! Ja ihan hyvää!

Eli kun olin tänä aamuna saanut tuon ravitsevan aamiaiseni nautittua, olin valmis kohtaamaan päivän haasteet. Toisin sanoen ottamaan iPadin käteen ja pelailemaan. Tässä pikainen katsaus muutamasta suosikkipelistäni:

Candy Crush: Ensimmäinen peli, josta todella innostuin iPadin tultua taloomme. Yksinkertaisuudessaan ohjeet kuuluu näin; yhdistä vähintään 3 saman väristä karkkia keskenään saadaksesi ne poistumaan ruudulta. Erilaisia muodostelmia tekemällä saat erilaisia karkkeja aikaiseksi, jotka helpottavat pelien läpäisyä. Mukava peli, kunnes menee hermot...

Bubble Mania: Vaatii hahmotuskykyä, jotta osaisi "heittää" noita palloja oikeaan kohtaan saadakseen vähintään 3 saman väristä yhteen ja poistumaan. Vaikeinta lienee yrittää tuolta sivuseinien kautta "sinkauttaa" palloa oikeeseen kohtaan, toisin sanoen hahmottaa sen lentorata. Mielenkiintoinen ja haastava peli. Ja hermoja raastava sekä pahimmillaan äärimmäisen turhauttava...

Farm Heroes: Sama idea jatkuu kuin edellisissäkin eli 3 samanlaista yhdistetään ja yritetään siten kerätä kunkin tason vaaditut vihannekset tms. kokoon. Pelin ehdoton suola on nuo "pahantuuliset" vihannekset (Tässä kuvassa niitä on 3:n omenan rypäs tuolla vasemmassa yläkulmassa.) Ja mikä hienointa: Jos sellainen "hapan tapaus" joutuu muiden samaa lajia olevien kanssa samaan yhdistelmään, tartuttaa se happamuutensa myös niihin muihin. Silloin vihannekset kyllä poistuvat ruudulta, mutta happamista kun ei pisteitä jaeta niin kyllä se pistää omatkin suupielet väärin päin... Monta rumaa sanaa on päässyt tämänkin pelin parissa menneinä viikkoina.

Pelaajana olen kehittynyt vuosien varrella sentään hiukan positiiviseen suuntaan; iPad ei ole (ainakaan vielä...) lentänyt kertaakaan päin seinää! Muistan nimittäin vieläkin miten aikanaan sai Nintendon ohjain kyytiä, kun ei Super Mario hypellyt niin kuin minä halusin... Ja sitten oli vuorossa PlayStationin ohjain... Joskin nykyään suurin "raivo" purkaantuu tuolla autossa ratin ja penkin välissä istuessa. Ääni saattaa olla joskus hyvinkin käheä, kun vihdoin pääsee perille määränpäähän.   =/     Onneksi auton rattia ei voi heittää menemään vaikka kuinka "ketuttaisi". Tulisi aika kalliiksi olla ostamassa uutta monitoimirattia harvase viikko...

Nyt lähdenkin tästä jatkamaan tuota pelailua (kiroilua), kun laitekin on taas saanut olla hetken latautumassa minun istuessa tässä toisen laitteen edessä (kiroilemassa). Hyvää ja rauhallista/rentouttavaa viikonloppua kaikille. Toivottavasti myös minulle   =)

Lenkkitossut huutelivat kaapissa...

... että nyt olisi vihdoinkin aika aloittaa lenkkeilykausi. Kuukauden on jo tehnyt mieli kaivaa tossut talvisäilöstä, mutta olen onnistunut uskottelemaan itselleni ettei yksikään vapaapäivieni aamu ole ollut tarpeeksi hyvä lähteäkseni lenkkipolulle. On ollut joko liian kylmä, liikaa tuulta tai satanut jotakin. Tai sitten on ollut liian kipeät / jähmeät lihakset tai liian tukkoinen olo katupölystä, siitepölystä, räästä jne. tai... No, lista on loputon. Mutta tänään oli se aamu, kun päätin että NYT! Nyt kaivan kaikki tarvittavat "vermeet ja vempeleet" esiin ja pinkaisen sen perus 4 km lenkin vaikka henki menisi! Siinä samalla, kun sonnustauduin asianmukaiseen vaatetukseen, pohdiskelin kuinka kamala tuosta reissusta mahtaa tulla, kun edellisen lenkin taisin heittää viime elokuun lopulla. Mutta lenkkareita jalkaan vetäessäni oli naamallani jo hieman mielipuolinen hymyn kare ajatellessani, kuinka kaamealta mahtaa tuntua ensimmäisen 300 metrin jälkeen, puhumattakaan kun kilometri tulee täyteen... (Pientä masokistin vikaa minussa taitaa olla, ainakin näissä liikuntaan liittyvissä asioissa...) Mutta kun on hyvät "välineet ja viihdykkeet" sekä sitä kuuluisaa "sisua", niin kyllä sitä selviää vaikka mistä! Ja niin siis selvisin minäkin kotiin takaisin. (Vaikka toinen pakara onkin ihan "riekaleina" ja keuhkot "huutaa kuolemaa", mutta mitä pienistä...) Ja sitten vielä kuvat niistä hyvistä välineistä ja viihdykkeistä:

Hyvät lenkkarit on tietysti kaiken A ja O. Ja tässä näette yhdet sellaiset. Hyvin kuljettivat viime kesänäkin, kun vuosien haaveilun jälkeen lähdin kokeilemaan tuota juoksuharrastusta.

Tämän "kuristusremmin + rannekkeen" (eli sykemittarin) tehtävä on kertoa lenkin jälkeen, kuinka likellä sydänkohtausta on käyty. (Tänään oltiin aika liki, koska keskisyke oli 163 ja maksimisyke 183. Ai kamala mitä lukuja...)

Tämä "vempele" puolestaan pitää huolen siitä, ettei tarvitse kuunnella omaa puuskutusta. (Koska saattaisi käydä niin, ettei kehtaisi tuonne ihmisten ilmoille lähteä juoksentelemaan, jos itse kuulisi sen höyryveturia muistuttavan puhinan.) Ja toki sopivasta musiikista saa hyvän rytmin myös juoksuaskeliin. (Sekä jotakin muuta mietittävää kuin sen, että "voi kun tulisi kotiovi jo näkyviin...")

Nyt sitten kaikki muutkin vaan rohkeasti lenkkipolkuja tallaamaan, kun minäkin kerran jo sinne uskaltauduin ja hengissä selvisin. Hölkötellen kohti kesää...

Vihdoinkin se on täällä!

Nimittäin uusi menopelimme! Uusi pieni, mutta häijyn oloinen BMW. Heti täytyy todeta, että vaikka pelkäsinkin sen olevan ihan "susi" vanhaan autoomme verrattuna, skeptikko oli kerrankin väärässä. Se on nähkääs juuri niin hyvä ajettavuudeltaan kuin uskalsi toivoa ja odottaa. Kerrassaan loistava! Eikä sillä nyt sentään jalkoihin jää tuolla liikenteessä, sen kun painaa kaasua vaan niin kyllä sillä pois alta ehtii.   =)

Tässä on uuden tulokkaamme poseeraus pullea perä kohti kameraa.

Ja tässä on se merkki kyljessä, joka kertoo miten 1-sarjan "bemusta" saadaan katseen kestävä. Muutokset ulkoisesti ovat pieniä, mutta tekevät silti auton ilmeen ihan erilaiseksi.
(Jopa hyväksi!?!)

          

Sisusta onkin sitten se auton mukavin paikka. Kunnon penkkejä (urheiluistuimet sähkösäädöin) ei voita mikään! Ja nappuloita riittää joka sormelle... Sitten siihen vielä lisäksi iDrive-säädin, joka kätkee sisälleen loputtomasti mahdollisuuksia säädellä ja muutella auton ominaisuuksia ja toimintoja. (Huh huh! Tuli oikein hiki, kun näki sitä "pyöreää väännintä" koskevan ohjekirjan...)

Nämä kuvat saavatkin sitten riittää tällä kertaa, jotta jää vielä jotakin odotettavaakin. 

"Ei makeaa mahan täydeltä"-sanonta lienee sopii myös autoista puhuttaessa.   =)

P.S  Taannoin esittelemäni "jukkapalmun-raato" ei muuten näe enää uutta kesää. Se päätyi roskikseen jo edellisenä viikonloppuna, koska todettiin sen olevan irti mullasta tyystin ja onttokin se oli, kun se ruukusta irti nyppäistiin. Että silleen...

"Onneksi" äiti lupasi antaa jonkin fiikuksen, että on sentään jokin "vihertävä" rehu, jonka kituliasta taivalta kohti kuolemaa voipi seurailla...