Oodi kuntonyrkkeilylle

Ah, tuo niin ihanan rakas harrastukseni jo viidentoista vuoden ajan. Olen toiminut myös vetäjänä eräässä perinteikkäässä seurassa jo yli kymmenen vuotta ja päivääkään / treeniäkään en pois vaihtaisi. Innostuksen kipinä lähti jo 9. luokalla, jolloin kävimme "valinnaisen liikunnan" - ryhmän kanssa tuota upeaa lajia kokeilemassa ja heti olin koukussa. Seuraavan vuoden alusta hakeuduin kaverini kanssa nykyisen seurani kuntonyrkkeily - tunneille ja sillä tiellä olen siis edelleenkin.

Olen aina ollut liikkuvaa sorttia. Kaikki alkoi siitä, kun äitini vei minut satujumppaan 3 - vuotiaana ( suuri kiitos siitä hänelle ) ja sitten tuli kokeiltua vuosien varrella jumppa jos toinenkin. ( "Pahimmat" ehkä telinevoimistelu 1/2 vuotta ja saman ajan verran "hyppynaru - tytöt". ) Juuri ennen kuin aloitin kuntonyrkkeilyn, oli takana (taas yksi tylsistyttävä kokeilu ) 1/2 vuotta aerobicia. Suurin vikahan näissä kaikissa jumpissa oli se, että ne kävivät pitkäveteisiksi ja itseään toistaviksi hyvin äkkiä. Mutta toista on ollut kuntonyrkkeilyssä...

Nyrkkeilyseurojen / kaupallisten urheilupaikkojen kuntonyrkkeilyissä on varmasti monia erilaisia tyylejä vetää treenejä. Toiset saattavat keskittyä enemmän tekniikkaan ja toiset taas panostaa siihen kuntoiluun. Meidän seurassa on mielestäni nuo kumpainenkin tasapainoisesti edustettuna, joka on hyvä asia, koska silloin voi kävijöiksi tulla monilla eri intresseillä varustautuneita ihmisiä. Meilläkin on eräs rouva, joka on käynyt jo vuosikausia, mutta sanoi kerran minulle "ettei niin siitä nyrkkeilystä välitä, mutta tämä on muuten niin hyvää liikuntaa". Ja tottahan tuo on. Nimittäin kuntonyrkkeilymme pohjautuu pitkälti samaan runkoon kuin kilpanyrkkeilykin. On monia eri osa - alueita, joita tarvitsee harjoitella:

• Se perusnyrkkeilytekniikka tietenkin ( sisältäen niin yksin kuin parinkin kanssa tehtäviä harjoitteita )
• Kuntoa täytyy olla ( tai ainakin saada tulemaan pikkuhiljaa ) 
• Myös kestävyyttä vaaditaan
• Reaktionopeus on valttia
• Tasapainoa tarvitaan
• Kehon hallinta on oleellinen juttu sekä
• Koordinaatio

Kilpanyrkkeilyssä on tietysti sitten vielä se sparraaminen ja otteleminen, jonka me kuntonyrkkeilijät korvaamme sitten kovalla säkkitreenillä tai vaikka kunnon maitohapposikajumppa - setillä.  =)

Monipuolinen on siis avainsana, kun kuvaillaan kuntonyrkkeilyä harrastuksena. ( Joutuupa tuossa lajissa vielä käyttämään vähän niitä aivonystyröitäkin. Onko se sitten plussaa vai miinusta, se on sitten jokaisen itsensä päätettävissä... )

Tuo mahtava laji niin ottaa kuin antaakin paljon harrastajalleen. Jos ei ole valmis pistämään itseään likoon täysillä ja ottamaan ehkä "muutaman" pienen muiston kroppaansa per treeni, niin sitten suosittelen ennemmin vaikka "mustelmavapaata" kansantanhua.
Pienenä esimerkkinä noista "muutamista muistoista kropassa" voin listata parin viikon takaisten treenien saldon ( siis kuntonyrkkeily 1tunti x 3 ):

• 6 mustelmaa
• naarmu hauiksessa
• liki vereslihalla oleva sormien väli
• kipeä peukalo ja pikkurilli
• täysin jumissa olevat ojentajat ja
• täynnä naarmuja ja verenpurkaumia oleva vatsan seutu

Plussat tuossa viikossa kuitenkin päihittävät nämä vähäpätöiset miinukset eli:

• Olo oli, että jotain on tullut tehtyäkin ja
• hyvä mieli!

Innolla siis odottelen mitä ( millaisia ruhjeita ) tulevat viikot taas tuovat tullessaan. Liikunnan iloa kaikille!

Kyllä risoo...

Noin kuukausi takaperin keskiviikkona oli postiluukusta tipahtanut tiedoituslappunen, jossa eräs firma kertoi tekevänsä talonyhtiössämme seuraavan viikon tiistaista lähtien ilmaventtiilien/-röörien puhdistuksen. Lapussa kehoitettiin viipymättä ottamaan yhteyttä mikäli ei jostain syystä sovi, että he tulevat yleisavaimella sisään tai jos asunnossa on lemmikkejä tms. No, mieheni soitti seuraavana päivänä lapussa olleeseen numeroon sopiakseen jonkin aamun, jolloin tulisivat meille ensimmäisenä, koska minulla olisi yövuorot meneillään juuri niinä päivinä, kun he hommiaan olivat tulossa tekemään. ( Enkä tosiaankaan halua herätä päivällä kesken unien siihen, että vieraita äijiä laukkaa kämppään sisään. Varmaan ymmärrätte... ) Vastaukseksi tuli vain, että kyseinen henkilö on jossain kokouksessa eikä siis voi nyt keskustella asiasta, mutta jos palaisimme maanantaina asiaan uudestaan niin sitten... 
No, maanantain tullen otin minä puhelimen kouraan ja soitin tälle miehelle sopiakseni asiat kuntoon, mutta kuinka ollakkaan; ei onnistunut! Hän sanoi minulle ettei vielä tiedä mistä talosta aloittavat ja millä aikataululla etenevät. Mutta jos palaisin asiaan huomenna niin sitten jo tietävät paremmin. No niin varmaan olisi syytä, kun hommien oli kerran tarkoitus alkaa huomenna. Voi hitsi sentään! Tiistaina sitten soittaessani TAAS hänelle, saatiin vihdoin asiat sovittua. Siis 3 soittoa yhden pienen asian järjestämiseksi. Huh, huh.

Viime viikon keskiviikkona meinasin "repiä pelipöksyni" heti alkuun, kun näin taas postiluukusta tippuneen lappusen samalta firmalta, joka tällä kertaa oli tulossa vuorostaan tekemään ilmamäärien mittaus - ja säätöhommia kyseisten venttiilien parissa.  Ja heti huomenna sekä ylihuomenna. Kas vain, kun oli taas yövuorot alkamassa, joten ei muuta kuin puhelinta kouraan, koska "Jos se ei jostain syystä ole mahdollista, tulisi viipymättä ilmoittaa numeroon..." Tällä kertaa saimme heti sovittua ajan eli perjantai aamulla klo 9 jälkeen heti, kun ovat vain saaneet avaimet isännöitsijältä. Pikaisesti mies vielä lisäsi, että joutuvat siis palauttamaan avaimet torstaina ja hakemaan ne taas uudestaan perjantai aamulla. Hieman moinen minua ihmetytti, mutta pääasia oli, että ajankohta oli sovittu.
Myös mieheni rupesi kummastelemaan moista "avainjärjestelyä" ja päätti kysyä asiaa isännöitsijältä, koska sattumoisin oli talonyhtiömme hallituksen kokous tuon viikoin torstai-iltana. Ja kuinka ollakkaan; VALEHTELI minulle tuo hemputin "ilmaröörienrassaaja" !! Eivät kuulemma joutuneet palauttamaan avaimia kuin vasta perjantai iltapäivällä hommien päätteeksi. Kysymys kuuluukin, että; miksi valehteli? ( Olimmehan jo päässeet sitä ennen yhteisymmärrykseen sopivasta ajankohdasta ) No, ainoa positiivinen asia oli se, että työmiehet olivat kuitenkin asiallisia ja vikkeliä toimissaan. Joskin pieni miinus vielä kaiken edeltäneen lisäksi tuli siitä, että unohtivat kytkeä huippuimurin taas päälle päivän päätteeksi. Hieman oli tunkkainen ilma kämpässä, kunnes ilmeisesti naapurimme oli soittanut päivystävälle talonmiehelle illalla, joka kävi tuon "huipparin" päälle laittamassa iltapuhteekseen. 

Että näin "kitkattomasti" sujuivat hommat tämän firman kanssa.

Eläin - ja ihmiskunnan kohtaamiset (osa 2)

Juuri samaisen päivän iltana, kun sain edellisen tekstini tänne julkaistua, tuli taas uusi kohtaaminen tällaisen (jo niin tutuksi käyneen "kamun") kanssa. Tosin edellisistä vahingoista viisastuneena, olen ottanut käyttööni jo kauan sitten varovaisemman lähestymistaktiikan, eli: tökätään ensin varovaisesti sormella epämääräistä kohdetta ja mikäli se ei osoita elon merkkejä, voi siitä napata rohkeasti kiinni. No, tässä tapauksessa tökkäämisestä seurasi se, että minua tervehti iloisesti 6 pystyyn nousevaa jalkaa ja niin tuli taas kiire hakea lähin nenäliina, jonka sisään littaantui tuo onneton väärään paikkaan eksynyt hämyri. Luulisi noiden otusten jo ymmärtäneen ettei minun reviirille ole tulemista, mutta kun ei! Taistelu lämpöisestä elintilasta siis jatkukoon...

Eläin - ja ihmiskunnan kohtaamiset

Viime viikolla eräänä aamuna istuessani WC-pytyllä rupesin jo hieman epäilemään, että olenko sittenkään vielä herännyt vai olenko mahdollisesti yöllä jotenkin päätynyt jonnekin luonnon keskelle mökille ja istunkin nyt pihan perällä ulkohuussissa. Korviini nimittäin kantautui pikkulinnun laulua. Vetäisin pöksyni ylös ja lähdin paikallistamaan äänen lähdettä. Saunassa tuo liverrys kuului kaikkein parhaiten ja koska yhtään höyhenvarusteista laulavaa palleroa en sieltä löytänyt, totesin tuon "sirputtajan" istuvan talomme katolla ja tietysti juuri meidän ilmanottoventtiilin kohdalla. (Asumme siis mieheni kanssa kerrostalon kolmannessa ja samalla ylimmässä kerroksessa.) 

No eipä tosin olisi ollut ensimmäinen kerta, kun saunassamme tapaa jonkun eläväisen sinne kuulumattoman luontokappaleen. Muutama vuosi takaperin oli mieheni pistänyt saunan päälle iltasella ja kun minä n. puolen tunnin kuluttua menin hakemaan sieltä löylykiulua täyttääkseni sen vedellä, ovella räpytteli vastaan hätääntyneen oloinen nokkosperhonen. Saunan digitaalinen mittari näytti "vasta" 65 astetta lämpöä, mutta tuolle perhoselle se selvästikin oli hieman liikaa. Saimme perhos-poloisen onnellisesti ulos kämpästämme raittiiseen ulkoilmaan ja epäilemättä molemmat osapuolet olivat lopputulokseen yhtä tyytyväisiä.

Tässä pari viikkoa takaperin olivat jonkin sortin "pikku-itikat" kokeneet joukkokuoleman olohuoneessamme. Olin menossa tupakalle parvekkeelle, kun pysähdyin metrin päähän ovesta ihmettelemään tuota raatojen määrää lattialla. Pikainen laskutoimitus selvitti minulle, että kuolleita itikoita oli yhteensä 12 kpl 30 cm x 30 cm alueella. Mikäköhän niillekin oli tullut? No, sain siinä sitten korjattua "monta kärpästä yhdellä pyyhkäisyllä". (Eli kostea paperi kouraan ja VIUH vaan, niin olivat raadot poissa silmistä.)

Sitten on ollut vielä muutama jännittävä/sykettä nostava tilanne.
Olin kerran lähdössä ulos ja laitoin kenkiä jalkaan eteisessä. Noustessani kumarasta asennostani seisomaan olin näkevinäni jonkun liikkuvan lattialla. Hämärää kun oli, en heti nähnyt mikä tuo jokin mahtoi olla. Tarkkailin tuota hiipivää epämääräisyyttä hetken ja lähestyin sitä sitten varovaisesti sormet ojossa. Tein rohkean hyökkäyksen ja saaliiksi sain: "villakoiran" eli pölypallon. Voi hitsi! Hieman hävetti vaikka yksin olinkin, mutta viisastuin tuosta kokemuksesta kuitenkin eli hieman useammin voisi siihen imuriinkin koskea välttyäkseen tällaisilta tilanteilta.
Toisella kertaa olin taas hämärässä eteisessä, (mutta vain "ohikulkumatkalla") kun huomasin pölypallon taas vierivän kaapiston edustalla. Kumarruin, nappasin reilusti kiinni siitä ja IIIK!, se olikin hämähäkki. Niin sai tuo pieni viaton (ja inhottava) luontokappale nopean oppitunnin lentämisestä. (Sitten oli tietysti vuorossa sen uudelleen etsiminen ja tuhoaminen...)

Että tällaisiin lemmikkeihin minun on tyytyminen, kun nuo normaalimmat eläimet ovat allergiani vuoksi pois suljettujen listalla. Luopuisin kyllä näistäkin vierailijoista, mutta nuohan ei toiveita kuuntele. Paitsi tietysti ne "villakoirat"...      =)

Luomisprojekti...

No nyt olen vihdoinkin päässyt puheista tekoihin eli saanut tämän blogin avattua. Toivotan tervetulleiksi kaikki uteliaat ja (mieluusti) huumorintajuiset lukemisen himoiset ihmiset.                                                                                                                                                                                                                                                  
Joudun heti alkuun tunnustamaan, etten ole laisinkaan näiden teknisten vempainten ystävä ( tässä kohtaa viittaan siis tietokoneeseen ), mutta onneksenne ette joudu kuuntelemaan sitä luomisesta johtuvaa tuskaa ( eli monen monia kirosanoja ) vaan saatte ainoastaan "nauttia" (?!) valmiista lopputuloksesta.

Tämän blogin avaamisesta/luomisesta saan kiittää pikkusiskoani, joka kiltisti avusti minua. ( Minä etsin kuvat ja laadin tekstit, sisko teki sitten loput.) Se oli kaunis syksyinen perjantai aamu, jolloin tuppauduin kylään hänen luo ja pistin hänet hommiin. Koska minun osuuteni hommassa oli siis aika minimaalinen, oli minulla aikaa käydä pihalla tupakilla muutamankin kerran. Siellä sitten nautiskelin auringon paisteesta ja katselin/kuuntelin ympäristöä. Ja mitäkö siitä jäi sitten muistiin? No, ensinnäkin  A: tien toisella puolella eräs rouvashenkilö lakaisi jalkakäytävää sellaisella "puolipitkällä" harjalla ja keräsi saaliikseen saamansa havunneulaset rikkalapioon. ( Että silleen! )  B: "tarhaslangi-sanastoni" kaipaa pikaista päivitystä. Samasta pihasta löytyy siis myös tarha, jossa lapsukaiset olivat juuri parhaillaan ulkoilemassa. Havahduin mietteistäni, kun kuulin kirkkaan pikkupojan äänen huutavan sanan LIUKKARII! Väittäisin, että yleensä tuo sana tuo minulle mieleen liuotinpesuaineen, mutta tuona aamuna ainoa mielleyhtymä oli liukuvoide. Hetken olin hieman hämmentynyt ja jopa vähän pöyristynyt kuullessani moista pikkulapsen suusta, mutta sitten rupesin kelaamaan, että olin kyllä kuullut kokonaisen lauseen vaikka noteerasinkin vasta viimeisen sanan. Sen jälkeen alkoivat aivot ankarasti työskennellä, kun yritin muistella mikä oli se lauseen alku. No sehän oli tietysti MENNÄÄX LASKEE... Ahaa! Kyse oli siis niinkin viattomasta asiasta kuin liukumäki. Ei siis huolta. Yhteiskunnan nuoret toivot eivät olekaan vielä täysin turmeltuneita mieleltään. Huh.

Että silleen. "Peli" on avattu ja tästä sitten jatketaan taas eteenpäin kohti uusia oivalluksia yms.
Kuulumisiin!