... että nyt olisi vihdoinkin aika aloittaa lenkkeilykausi. Kuukauden on jo tehnyt mieli kaivaa tossut talvisäilöstä, mutta olen onnistunut uskottelemaan itselleni ettei yksikään vapaapäivieni aamu ole ollut tarpeeksi hyvä lähteäkseni lenkkipolulle. On ollut joko liian kylmä, liikaa tuulta tai satanut jotakin. Tai sitten on ollut liian kipeät / jähmeät lihakset tai liian tukkoinen olo katupölystä, siitepölystä, räästä jne. tai... No, lista on loputon. Mutta tänään oli se aamu, kun päätin että NYT! Nyt kaivan kaikki tarvittavat "vermeet ja vempeleet" esiin ja pinkaisen sen perus 4 km lenkin vaikka henki menisi! Siinä samalla, kun sonnustauduin asianmukaiseen vaatetukseen, pohdiskelin kuinka kamala tuosta reissusta mahtaa tulla, kun edellisen lenkin taisin heittää viime elokuun lopulla. Mutta lenkkareita jalkaan vetäessäni oli naamallani jo hieman mielipuolinen hymyn kare ajatellessani, kuinka kaamealta mahtaa tuntua ensimmäisen 300 metrin jälkeen, puhumattakaan kun kilometri tulee täyteen... (Pientä masokistin vikaa minussa taitaa olla, ainakin näissä liikuntaan liittyvissä asioissa...) Mutta kun on hyvät "välineet ja viihdykkeet" sekä sitä kuuluisaa "sisua", niin kyllä sitä selviää vaikka mistä! Ja niin siis selvisin minäkin kotiin takaisin. (Vaikka toinen pakara onkin ihan "riekaleina" ja keuhkot "huutaa kuolemaa", mutta mitä pienistä...) Ja sitten vielä kuvat niistä hyvistä välineistä ja viihdykkeistä:
Hyvät lenkkarit on tietysti kaiken A ja O. Ja tässä näette yhdet sellaiset. Hyvin kuljettivat viime kesänäkin, kun vuosien haaveilun jälkeen lähdin kokeilemaan tuota juoksuharrastusta.
Tämän "kuristusremmin + rannekkeen" (eli sykemittarin) tehtävä on kertoa lenkin jälkeen, kuinka likellä sydänkohtausta on käyty. (Tänään oltiin aika liki, koska keskisyke oli 163 ja maksimisyke 183. Ai kamala mitä lukuja...)
Tämä "vempele" puolestaan pitää huolen siitä, ettei tarvitse kuunnella omaa puuskutusta. (Koska saattaisi käydä niin, ettei kehtaisi tuonne ihmisten ilmoille lähteä juoksentelemaan, jos itse kuulisi sen höyryveturia muistuttavan puhinan.) Ja toki sopivasta musiikista saa hyvän rytmin myös juoksuaskeliin. (Sekä jotakin muuta mietittävää kuin sen, että "voi kun tulisi kotiovi jo näkyviin...")
Nyt sitten kaikki muutkin vaan rohkeasti lenkkipolkuja tallaamaan, kun minäkin kerran jo sinne uskaltauduin ja hengissä selvisin. Hölkötellen kohti kesää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti