Eläin - ja ihmiskunnan kohtaamiset
Viime viikolla eräänä aamuna istuessani WC-pytyllä rupesin jo hieman epäilemään, että olenko sittenkään vielä herännyt vai olenko mahdollisesti yöllä jotenkin päätynyt jonnekin luonnon keskelle mökille ja istunkin nyt pihan perällä ulkohuussissa. Korviini nimittäin kantautui pikkulinnun laulua. Vetäisin pöksyni ylös ja lähdin paikallistamaan äänen lähdettä. Saunassa tuo liverrys kuului kaikkein parhaiten ja koska yhtään höyhenvarusteista laulavaa palleroa en sieltä löytänyt, totesin tuon "sirputtajan" istuvan talomme katolla ja tietysti juuri meidän ilmanottoventtiilin kohdalla. (Asumme siis mieheni kanssa kerrostalon kolmannessa ja samalla ylimmässä kerroksessa.)
No eipä tosin olisi ollut ensimmäinen kerta, kun saunassamme tapaa jonkun eläväisen sinne kuulumattoman luontokappaleen. Muutama vuosi takaperin oli mieheni pistänyt saunan päälle iltasella ja kun minä n. puolen tunnin kuluttua menin hakemaan sieltä löylykiulua täyttääkseni sen vedellä, ovella räpytteli vastaan hätääntyneen oloinen nokkosperhonen. Saunan digitaalinen mittari näytti "vasta" 65 astetta lämpöä, mutta tuolle perhoselle se selvästikin oli hieman liikaa. Saimme perhos-poloisen onnellisesti ulos kämpästämme raittiiseen ulkoilmaan ja epäilemättä molemmat osapuolet olivat lopputulokseen yhtä tyytyväisiä.
Tässä pari viikkoa takaperin olivat jonkin sortin "pikku-itikat" kokeneet joukkokuoleman olohuoneessamme. Olin menossa tupakalle parvekkeelle, kun pysähdyin metrin päähän ovesta ihmettelemään tuota raatojen määrää lattialla. Pikainen laskutoimitus selvitti minulle, että kuolleita itikoita oli yhteensä 12 kpl 30 cm x 30 cm alueella. Mikäköhän niillekin oli tullut? No, sain siinä sitten korjattua "monta kärpästä yhdellä pyyhkäisyllä". (Eli kostea paperi kouraan ja VIUH vaan, niin olivat raadot poissa silmistä.)
Sitten on ollut vielä muutama jännittävä/sykettä nostava tilanne.
Olin kerran lähdössä ulos ja laitoin kenkiä jalkaan eteisessä. Noustessani kumarasta asennostani seisomaan olin näkevinäni jonkun liikkuvan lattialla. Hämärää kun oli, en heti nähnyt mikä tuo jokin mahtoi olla. Tarkkailin tuota hiipivää epämääräisyyttä hetken ja lähestyin sitä sitten varovaisesti sormet ojossa. Tein rohkean hyökkäyksen ja saaliiksi sain: "villakoiran" eli pölypallon. Voi hitsi! Hieman hävetti vaikka yksin olinkin, mutta viisastuin tuosta kokemuksesta kuitenkin eli hieman useammin voisi siihen imuriinkin koskea välttyäkseen tällaisilta tilanteilta.
Toisella kertaa olin taas hämärässä eteisessä, (mutta vain "ohikulkumatkalla") kun huomasin pölypallon taas vierivän kaapiston edustalla. Kumarruin, nappasin reilusti kiinni siitä ja IIIK!, se olikin hämähäkki. Niin sai tuo pieni viaton (ja inhottava) luontokappale nopean oppitunnin lentämisestä. (Sitten oli tietysti vuorossa sen uudelleen etsiminen ja tuhoaminen...)
Että tällaisiin lemmikkeihin minun on tyytyminen, kun nuo normaalimmat eläimet ovat allergiani vuoksi pois suljettujen listalla. Luopuisin kyllä näistäkin vierailijoista, mutta nuohan ei toiveita kuuntele. Paitsi tietysti ne "villakoirat"... =)
Elämässä on paljon asioita, joita ei vain pysty tai edes halua ymmärtää. On myös asioita, jotka ottavat päähän tai saavat sapen kiehahtamaan. Ja sitten on niitä juttuja, joita vain sattuu ja tapahtuu... Tässä blogissa kirjoittelen näistä asioista ja vaikka mistä muustakin sille päälle sattuessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti