Tämä juttu nimittäin sisältää rankkaa kuvamateriaalia kukkasista / viherkasveista pitäville.
Juttu on nimittäin niin, että tuo "viherpeukalo-geeni" on tyystin hypännyt ohitseni. Molemmat isoäitini ovat olleet taitavia kukkasten kasvattajia, kukka kuin kukka on puhjennut loistoonsa heidän hyvässä hoidossaan. Myös heidän lapsensa (siis äitini mukaan lukien) ovat onnistuneet pitämään kasvinsa hengissä kohtuu hyvällä menestyksellä. Mutta entäs sitten minä!? No, voitte itse katsoa ja kauhistua (nauraa?!), sillä seuraavaksi näette, miksi yleensä kieltäydyn kunniasta ottaa vastaan mitään "vihertäviä rehuja" kotiini.
Tämä rehottava / pystyyn kuivunut mätäs tässä, yrittää esittää "kevään tuovaa valopilkkua" eli narsissia. Oltuaan viikon hoidossani se näytti juuri näin sievältä. Myönnettäköön, että tämä on jopa vielä joten kuten tunnistettavissa, mutta uskokaa tai älkää: PYSTYN KYLLÄ PAHEMPAANKIN!
Ja tässä on sitten se hieman pahemmin kärsinyt yksilö, joka on ollut minulla jo n. vuoden (!?) ja tuskin näkee toista vuotta. Suurin osa varmaan tunnistaisi tämänkin, jos siinä edes yksi lehti kasvaisi, mutta kun ei kasva! Kaikki kuolivat järjestäin, kun se tänne asuntoon muutti.
(Sorry äiti! Näin siinä vaan taas kävi, mutta varmaan sen jo arvasitkin tätä tuodessasi, nähtyäsi muutaman muun kohtalon ennenkin...)
Niin, tämä "tappi" on siis jukkapalmu (tai pikemminkin sen jäänteet). Kesäksi se pääsee parvekkeelle ja jos ei suuren suurta ihmettä tapahdu, niin syksyn tullen löytää se tiensä roskikseen!!
Eiköhän tämä traumatisoiva istunto riitä tältä erää. Lähden viikonlopun viettoon ja valmistautumaan sunnuntaina alkaviin yövuoroihin. Enää 5 yötä töitä ja sitten on pari viikkoa talvilomaa. JEEEE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti